Olet täällä

Korkeakoulusta eväät myyntityöhön

Korkeakoulusta eväät myyntityöhön

B2B-myyntiosaamista voi opiskella pääaineena korkeakoulutasoisesti jo kolmessa paikassa: Helsingin Haaga-Helian ja Tampereen sekä Turun ammattikorkeakouluissa. Lisäksi Itä-Suomen yliopistossa on mahdollisuus opiskella kansainvälistä myyntijohtamista. Ensi syksynä alkaa Tampereella kaksi eri koulutuspolkua myyntiosaamisen tradenomiksi.

Tampereella panostetaan B2B-myyntiosaamisen kehittämiseen ihan täysillä! Kotiuduin vuosien jälkeen tänne takaisin. Sain mielenkiintoisen tehtävän lähteä kehittämään B2B-myyntiosaamisen oppimista. Asuinpaikka, koti ja koulut sekä työpaikka vaihtuivat -  on mainiota olla muutoksen tuulissa ja mukana vaikuttamassa isoon korkeakoulukentän uudistukseen.

Lyhyessä ajassa on käynyt selväksi, että yhteen puhalletaan ja Tampereesta halutaan tehdä yksi suurimmista kasvukeskuksista Suomessa. Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK), Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto yhdistyvät yhdeksi isoksi korkeakouluksi. Tampere3-korkeakoulujen tavoitteena on vaatimattomasti olla houkuttavin Pohjois-Euroopan korkeakoulukaupunki.

Opiskelupolku myös työssäkäyville

Nyt kannattaa myös myynnin kehittämisestä kiinnostuneiden olla kuulolla. B2B-myyntiosaamista voi jo nyt opiskella laajasti. Tänä syksynä on tarjolla ristiinopintojen kautta kaksi myyntipainotteista opintojaksoa Tampereen kolmen korkeakoulun opiskelijoille.

Myyntiopinnot jatkuvat ensi keväänä, ja valmennusta on tarjolla monesta eri näkökulmasta. Voit osallistua opintojaksoille myös avoimen ammattikorkeakoulun kautta, jolloin sinun ei tarvitse olla Tampere3-korkeakoulun opiskelija.

Lisäksi TAMKissa alkaa syksyllä 2017 kaksi eri koulutuspolkua myyntiosaamisen tradenomiksi, joista toinen merkonomeille. Kannattaa siis hakeutua meille opiskelemaan ensi keväänä, jos mielit valmistua myyntiosaamisen tradenomiksi. On nimittäin erittäin hyvä polku opiskeluun myös työssäkäyvälle!

Yksi mahdollisuus opiskella myyntiä on Proakatemia, jossa oman tiimiyrityksen perustaminen osana tiimioppimista on opiskeluiden punainen lanka. Proakatemiaan voit hakea ensi kevään yhteishaussa. Opiskeluihin liittyy automaattisesti esimerkiksi osallistuminen myyntipäiville, ja päiviin liittyy mm. prospektointia, buukkausta, myyntiä ja kisailua… kaikkien sellaisten taitojen harjoittelua, jota työelämässä tarvitaan.

Suuri osa Proakatemiasta valmistuneista valitsee työurakseen yrittäjyyden. He ymmärtävät jo opiskeluiden aikana myyntityön tärkeyden. He ovat myös erittäin kiinnostuneita kehittämään opiskeluidensa aikana myyntitaitojaan. Jos pohdit myyntityötä ja/tai yrittäjyyttä tulevaisuuteesi, hae Proakatemiaan.

Kaiken kaikkiaan erinomaisia kuulumisia korkeakoulumaailmasta B2B-myynnin ja koko Suomen kannalta! Eiköhän nosteta Suomi hyvällä myyntiosaamisella jälleen nousuun!

 

Myynnillisin syysterveisin

Pia Hautamäki, myynnin lehtori, Tampereen ammattikorkeakoulu

---

Pia Hautamäki toimii Tampereen ammattikorkeakoulussa B2B-myyntiosaamisen oppimisen kehittäjänä, valmentajana ja myynnin tutkijana. Pia väittelee B2B-myynnistä Vaasan yliopistolla perjantaina 9.12.2016 klo 12. Tervetuloa mukaan julkiseen tilaisuuteen kuulemaan uusimpia tutkimustuloksia!

Jos sinua kiinnostaa myyntiosaamisen kehittäminen omassa yrityksessäsi tämän päivän asiakastarpeiden mukaisesti, Pia juttelee kanssasi erittäin mielellään. Ota yhteyttä!

pia.hautamaki@tamk.fi |Twitter: @piahautamaki

Lue kaikki MMA-blogit osoitteessa http://www.mma.fi/blogi