Olet täällä

Työntekijöille kuuden päivän omavastuu sairastamiseen

sairauspaiva
Edustakunta palautti vuosilomalakiin työntekijän omavastuun lomalla sairastamiseen. Samalla äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan vuosilomakertymää lyhennettiin.
 
Työntekijän sairastuessa vuosilomansa aikana kuusi ensimmäistä sairauspäivää ovat omavastuupäiviä, jotka eivät oikeuta lomapäivien siirtoon. Jos sairaus jatkuu tätä pidempään, niin lomapäiviä voi pyytää siirrettäviksi.
 
Omavastuupäiviä on kuitenkin vain silloin, kun työntekijä on ansainnut lomaa enemmän kuin neljä viikkoa. Täydet kuusi omavastuupäivää voi tulla kyseeseen silloin, kun työntekijä on ansainnut lomaa vähintään viisi viikkoa.
 
Samalla lakimuutoksella myös äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan vuosilomakertymää lyhennettiin. Jatkossa vuosilomaa kertyy perhevapaan aikana enintään kuuden kuukauden ajalta. Nykyisin vuosilomaa kertyy koko perhevapaan ajalta.
 
Lakimuutos astuu voimaan 1. huhtikuuta 2016. Perhevapaiden osalta tämä tarkoittaa sitä, että aiempaa huonompi lomakertymä alkaa 1.4.2016 ja vaikuttaa siten vasta vuonna 2017 pidettäviin lomiin. Kuitenkin jos lakimuutoksen voimaanastumishetkellä on jo äitiys,- isyys- tai vanhempainvapaalla, kertyy tältä vapaalta vielä täydet lomat.
 
Sairausloman omavastuumuutosta sovelletaan jo vuoden 2016 kesällä pidettäviin lomiin.
 
Eduskunta hyväksyi vuosilomalain muutokset keskiviikkona 9. maaliskuuta.
 
Lue lisää vuosilomalaista.