Olet täällä

Työttömyys vähenee, mutta hitaasti

tyollisyys_parantuu 2016.jpg

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisista oli syyskuussa työttömänä 6,9 prosenttia. Työllisyys parani vuodessa 0,4 prosenttiyksikköä.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan koko Suomen työttömyysaste oli syyskuussa 7,7 prosenttia, mikä tarkoittaa 0,8 prosenttiyksikön parannusta vuoden takaiseen tilanteeseen. Työttömänä oli 104 000 miestä ja 100 000 naista.

MMA:n työttömyyskassan etuudensaajien määrä laski vuodessa 9,8 prosenttia. Päivärahahakemuksia saapui kassaan syyskuussa 11,3 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

- Työttömyys laskee, mutta harmittavan hitaasti, pohtii MMA:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen. Hänen mukaansa tämä tarkoittaa, että työttömyyden lasku ei vielä ensi vuonna ehdi vaikuttaa työttömyyskassojen jäsenmaksuihin. Lainsäädäntö vaatii kassoja täyttämään puskurirahastojaan - kysehän on yhdessä vakuuttamisesta työttömyyden varalle.

- Positiivinen suunta työttömyyden laskussa on jatkunut jo jonkin aikaa eikä suunnanmuutoksesta näy onneksi mitään merkkejä. Samaa kirkkaampaa tulevaisuutta on nähtävissä onneksi muillakin aloilla.

Metalliteollisuus vetää

Myös insinöörien työllisyys on parantunut. Kuitenkin samaan aikaan tieto- ja tietoliikennetekniikan insinöörien työttömyys on kasvanut. Nyt näyttää siltä, että tietotekniikka-alalle on vaikea työllistyä uudelleen, mikä lienee oire siitä, että alan klusteri ei ole parhaissa voimissaan.

Metalliteollisuudessa työllisyys on parantunut vuodessa 1,3 prosenttiyksikköä ja vajaassa kahdessa vuodessa 3,9 prosenttiyksikköä. Lokakuussa metallialan työttömyysprosentti oli 9,8. Vuosi sitten työttömiä oli 11,1 prosenttia ja tammikuussa 13,7 prosenttia.

- Telakoiden paraneva tilanne vaikuttanee alan näkymiin ja koko Suomenkin teollisuuteen. Luotan siihen, että Suomen talouden veturin, teknologiateollisuuden, paraneva tilanne vetää perässään myös palvelualoja ja heijastuu myyntiin ja markkinointiinkin. Kun vielä saamme joulukaupan vetämään ja työllisille lisää rohkeutta kuluttamiseen, nousemme kuopan pohjalta, Häkkinen uskoo.

 

Työttömyysaste kuukausittain v. 1989-2016

työttömyysaste syyskuu 2016

Lähde: Tilastokeskuksen työvoimatutkimus, syyskuu 2016